Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta

Kysymys on oikeudesta lapseneläkkeesen

Antopäivä: 28.2.2019

Vakuutettu on menehtynyt työtapaturmassa 7.3.2016 ja hänen tyttärensä A on hakenut vakuutuslaitokselta TyTal 101 §:n mukaista lapseneläkettä. Hakemuksen mukaan tytär on ollut työkyvytön tammikuun 2016 lopusta lähtien. Työkyvyttömyys on jatkunut tammikuun lopusta yhtäjaksoisesti 31.8.2016 saakka. Tämän jälkeen tytär on ollut työkyvyttömänä vielä 4.4.2017-3.5.2017 välisen ajan. Työkyvyttömyyden syy on ollut molemmilla ajanjaksoilla masennus.

Muutoksenhakulautakunta muutti valituksenalaista päätöstä ja määräsi vakuutuslaitoksen suorittamaan A:lle lapseneläkettä ajalta 8.3.2016-31.8.2016. Muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen enemmälti. 
Muutoksenhakulautakunta totesi, että oikeus lapseneläkkeeseen on vahingoittuneen lapsella, joka vahingoittuneen kuollessa oli sairaudesta, viasta tai vammasta aiheutuvan työkyvyttömyyden vuoksi kykenemätön itsensä elättämiseen. A:ta on hoidettu masennuksen ja ahdistuksen vuoksi vuodesta 2011 alkaen. A on ollut sairautensa vuoksi työkyvytön isänsä kuollessa. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että A on ollut vakuutetun kuollessa kykenemätön itsensä elättämiseen sairauden vuoksi ja hänellä on näin ollen oikeus lapseneläkkeeseen.

Työtapaturma- ja ammattitautilain 103 §:n mukaan oikeus eläkkeeseen alkaa kuolinpäivän jälkeisestä päivästä eli A:n tapauksessa 8.3.2016.

Muutoksenhakulautakunta katsoi, että A on ollut ajalla 8.3.2016-31.8.2016 sairaudestaan aiheutuvan työkyvyttömyyden vuoksi kykenemätön itsensä elättämiseen. Näin ollen muutoksenhakulautakunta katsoi, että A:lla on oikeus lapseneläkkeeseen ajalla 8.3.2016-31.8.2016. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että ajalta 4.4.2017-3.5.2017 A:lla ei ole oikeutta perhe-eläkkeeseen, koska työtapaturma- ja ammattitautilain 101 §:n 1 momentin edellytykset eivät täyty.

Tamla 28.2.2019 – 1239/2018. Asia on ratkaistu vahvennetussa jaostossa. Äänestysratkaisu 7-3.

Sivu päivitetty viimeksi 4.4.2024 13.58