Antopäivä: 13.2.2019
A on ollut vapaapäivänään 26.2.2018 työpaikkansa kuntosalilla paloasemalla harjoittelemassa (A on ammatiltaan palomies). Hän on kuitenkin kesken harjoittelun saanut hälytyksen töihin pelastustehtävälle ja työaika on tämän johdosta alkanut klo 15:35. A on tilanteessa huomannut, että hänen puhelimensa oli jäänyt autoon. Hän on lähtenyt hakemaan työpaikan pihalla sijaitsevalta parkkipaikalta autostaan puhelinta ilmoittaakseen kotiinsa, että hän on hälytyksellä eikä tule kotiin sovitusti. Avattuaan kuljettajan puoleisen oven ja kurottaessaan ottamaan puhelinta vasemmalla kädellä auton keskikonsolista, hän on puhelimen käteen saadessaan liukastunut ja kaatunut. Tapaturma on sattunut työajalla. Muutoksenhakulautakunta katsoi tapaturman sattumisolosuhteista esitetty selvitys huomioiden, että tapaturma ei ole sattunut A:lle työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §:ssä tarkoitetun työnteon yhteydessä. Pelkästään se, että tapaturma on sattunut työajalla, ei tarkoita sitä, että tapaturma olisi sattunut työnteon yhteydessä. Vaikka nyt kyseessä olevassa tilanteessa puhelimen noudon motiivina on ollut A:n halu ilmoittaa kotiinsa vapaa-ajalta työtehtävälle joutumisesta, ei tällaisen yksityispuhelun soittamiseksi tehtävä puhelimen nouto muutoksenhakulautakunnan mukaan ole palomiehen työtehtävien tekemistä eikä se ole ollut myöskään tarpeen tilanteessa kyseessä olevan pelastustehtävän suorittamiseen. Kyse ei ole ollut työnteon yhteydessä sattuneesta tapaturmasta, eikä myöskään työtapaturma- ja ammattitautilain 22 §:n mukaisessa työntekopaikan alueella muutoin kuin työnteon yhteydessä työntekopaikalla oloon tavanomaisesti liittyvässä toiminnassa sattuneesta työtapaturmasta. Tapaturman sattumisolosuhteista esitetyn selvityksen perusteella tapaturma ei sovi sattuneeksi myöskään muissa työtapaturma- ja ammattitautilain 21-24 §:ssä kuvatuissa olosuhteissa.
Tamla 13.2.2019 – 1588/2018. Asia on ratkaistu vahvennetussa jaostossa. Äänestysratkaisu 7-3.
Lautatarhankatu 6
00580 HELSINKI
p. 09 228 5050 (arkisin klo 9-12)
tl(at)tapaturmalautakunta.fi