Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta

Kysymys on siitä, onko tapaturma sattunut työtapaturma- ja ammattitautilain 25 §:n mukaisissa olosuhteissa etätyössä

Antopäivä 12.4.2023

 

Asiassa on kyse korvaukseen oikeuttavista olosuhteista. A on tehnyt etätöitä kotonaan. Hän on ollut lähdössä kokoukseen ja viedessään tavaroita laukkuun hän on kompastunut laturin johtoon, minkä seurauksena hän on satuttanut alaraajansa. 

 

 

Muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen.

 

Muutoksenhakulautakunta katsoi, että työvälineiden/-tarvikkeiden pakkaaminen laukkuun ei ole etätyössä työtapaturma- ja ammattitautilain korvaussuojan piirissä, vaikka tavarat, joita A oli viemässä laukkuunsa ovatkin liittyneet hänen työtehtäviinsä. Tavaroiden vieminen laukkuun ei ole palvellut työtehtävän suorittamista välittömällä tavalla. Kysymyksessä ei siten ole lain tarkoittamalla tavalla työnteon yhteydessä sattunut tapaturma. Työtapaturma- ja ammattitautitilain mukainen korvaussuoja etätyössä rajautuu 25 §:ssä tarkoitetun työskentelyn osalta vain 21 §:n 1 momentissa tarkoitettuun työntekoon, ja muutoksenhakulautakunta katsoi, että korvattavuutta tulee tulkita suppeasti siten, että ainoastaan välittömästi työtehtävää suoritettaessa sattunut tapaturma kuuluu korvattavuuden piiriin. Näin ollen A:lla ei ole oikeutta korvauksiin työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti.  

 

Äänestysratkaisu 7-3. Eriävän mielipiteen jättäneet jäsenet olisivat kumonneet valituksenalaisen päätöksen ja katsoneet, että A ei ole tavaroita laukkuun viedessään ollut ainoastaan valmistautumassa lähtöön tai työntekoon, vaan kyseessä on työnteon yhteydessä sattunut tapaturma.

 

Tamla 12.4.2023 –879/2022. Asia on ratkaistu vahvennetussa jaostossa.